Tanssitietoa
Salsa | Salsa |
|
|
|
|
Salsa on eräs latinalaisamerikkalaisen tanssin muoto. Sitä tanssitaan
paritanssina, mutta sitä voi harjoitella myös yksinään. Salsalle
ominaista on viettelevä olemus ja lantion liikkeet.
Tanssin perusaskeleessa on kolme askelta neljää iskua kohti ja kaksi perusaskelta yhtä kahdeksan iskun pituista musiikin perusjaksoa kohden. Salsassa tanssiparit eivät liiku lattialla paljoakaan paikaltaan, vaan tanssi perustuu erilaisiin paikanvaihto- ja kädenalituskuvioihin samaan tapaan kuin valtaosa rock'n'swing -tansseista. Salsaa voidaan myös sanoa symmetriseksi ja osittain myös säännölliseksi tanssiksi. Lähde: salsa.fi Katso tästä linkistä tanssiopettaja Cecilia Jullenmaan ja Arto Hautamäen näyte Salsasta. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


